tehtävä nro 3 oli kirjoittaa kirjasta Suhteissa mediaan, Kotilainen (toim.) 2009. Jyväskylä. Gummers Kirjapaino Oy.

Aiheet, jotka kiinnittivät huomioni

Fanituksen kohderyhmät olivat ehdottomasti minun mielenkiintoni ensimmäisenä. Innostuin sitä lukiessani ja sain paljon uusia ulottuvuuksia aiheesta. Hauskaa miten minäkin olen lapsesta asti fanittanut esimerkiksi Antti Tuiskua, vieläkin fanitan, mutta en ollut aiemmin ajatellut niin syvällisesti sitä asiaa, että jokainen meistä fanittaa jotakin. Tuli jopa hieman hölmö olo tämän jälkeen, kun rupesin sitä syvemmin ajattelemaan. Tätä miettiessäni tajusin, että esimerkiksi veljeni on fanittanut jalkapalloa pienestä pitäen. Hän harrasti sitä ja sen lisäksi säästi murrosiässä rahaa, että pääsisi Englantiin katsomaan Manchester United Football Club :in peliä. Ja siihen saikin hetken aikaa säästää rahaa.

Myös hyvin jäi mieleeni elokuvien ikärajat kohta. Siinä oli heti alussa kerrottu Eduskunnan puhemies Paavo Lipposen vieneen lapset katsomaan Harry Potter -elokuvaa, ja hänen lapsiensa yhteinen ikä oli ylittänyt ikärajan, mutta yksinään lasten iät eivät olisi riittäneet. Tästä oli uutisoinut Iltalehti 2005. Henkilökohtaisesti ymmärrän, että ihmiset olivat tästä provosoituneet ja elokuvilla on syystä ikärajat. Kuitenkin mielestäni tämmöinen tilanne, jossa lastenkirjasta tehdään elokuva, niin eikö niitä voisi mennä katsomaan? Kuitenkin 6-vuotiaskin voi lainata kirjastosta vanhemman kanssa Harry Potter -kirjoja iltasaduksi, mutta ei vielä 8-vuotiaana saisi mennä katsomaan kyseistä elokuvaa elokuvateatteriin. Psykologi ja elokuvatarkastamon johtaja olivat kommentoineet asiaa, että vanhemmat eivät ymmärrä, minkälaisia vaurioita voivat elokuvat aiheuttaa lapsille, sekä että on ajattelematonta ja voi aiheuttaa lapsille pysyviä haittoja. En väitä näissä kyseisissä kommenteissa vastaan, mutta onhan se silti kaksipuolinen asia, että lapsi joka osaa lukea voi lukea Harry Potter-kirjat, mutta ei saa käydä niitä katsomassa. Etenkin, kun tunnetusti kirjat ovat enemmän kuvitettuja kuin elokuvat.

Kolmanneksi eniten huomioni kiinnittyi kirjan kohtaan ”tunnevoiman merkitys näkyväksi”. Koko ajan kirjassa käytettiin nykyaikaisia ja moderneja ilmaisuja. Etenkin kappaleessa lausuttu ”viihteellä ja hömpällä” aiheutti minussa hilpeyttä. Tämä ilmeni siinä, kun kerrottiin, että tutkimusten mukaan psykologisen hyvinvoinnin kannalta mielialan säätelyyn ja sen vaikuttamiseen vaikuttaa viihde ja hömpötys. Viihde vaikuttaa suuresti tunteisiin ja niiden säätelyyn. Se on yleisessä arvoasteikossa aliarvostettua, joka johtaa siihen, että ihmiset eivät nauti tarpeeksi viihteestä ja saattavat jopa tuntea huonoa omatuntoa sitä katsoessaan. Se on mielestäni erittäin surullista. Eikös meillä ole juuri siksi viihdettä ja vapaa-aikaa, että siitä kuuluisi nauttia, eikä tuntea pahaa oloa, jos katselee hauskoja videoita YouTubesta. Kotilaisen kirjassa puhuttiin myös hyvin siitä, kuinka median käyttöä tulisi rajata, ettei sitä käytettäisi vain lääkkeenä tai pakopaikkana. Tunteita pitää osata nimetä ja siinä voi olla apuna mediakasvattaja. Se jäi parhaiten mieleen.

Käsitteenä mediaosaaminen

Mieleeni tulee ensimmäisenä mediaosaamisesta mediakasvattaminen, median käytön opettaminen koulussa, sen lukemisen ja kirjoittamisen ymmärtäminen. Koko median ymmärtäminen ympäripyöreästi, se mitä sinne kerran laitat, tulee aina siellä olemaan mahdollisesti, vaikka olisitkin sieltä oman osuutesi poistanut. Media kasvattamisessa olisi tärkeää tietää tunteiden rooli sosiaalisissa suhteissa, median käytössä ja tiedonkäsittelyssä. Oli ammattilainen tai ei. Jos huomioi tunteiden roolin on media kasvattaja tukea antava ja auttaa lasta tai nuorta itsenäistymään, aktivoitumaan ja kehittymään median käyttäjänä. Tunteiden ymmärtäminen, sisäistäminen ja nimeäminen ovat tärkeää lapselle. Tärkeää on myös, että tunnekokemuksissa on kasvattaja läsnä, jolloin lapsi ja kasvattaja voivat tarpeen tullen esimerkiksi keskustella median mallien kyseenalaistamisesta. Mediasta on saatava niin iloa kuin uusia kokemuksia, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Tunnetarpeiden oppiminen ja itsensä tunteminen on osa mediakasvatuksen ja median käytön kehittymistä.

Itse media sanalla tarkoitetaan useasti joukkoviestintää, ihmisten välistä, ihmisten tuottamaa ja jakamaa tuottoa. Kirjasta jäi paljon uusia asioita mieleen. Esimerkiksi journalismia en ole ikinä ajatellut osallistamisena tai osallisuuden muotona. Mediaosaaminen on kasvattamista, opettamista, tutkimista, tietoa ja taitoa. Se on yksin näitä kaikkea edellä mainittua sekä erikseen jokaista enemmän tai vähemmän. Paljon ajatuksia pitäisi herätä jokaisella ihmisellä arjessakin eikä vain tätä kirjaa lukiessa. Esimerkiksi mietin paljon lapsia ja nuoria.  Miten media tuo arveluttavia käytösmalleja arkeen omassa kotona sekä kodin ulkopuolella. Media on yksi opetusväline jo ja sitä käytetään laajasti jo suomessakin. On sillä myös haittapuolia. Kuka katsoo tai tarkastelee lasten ja nuorten media käyttäytymistä, kun he eivät ole koulussa?

Osallisuuden kuvaaminen

Kirjassa puhutaan osallisuudesta ja osallistamisesta erittäin hyvin. Se herätti paljon kysymyksiä. Itse en ollut aiemmin edes ajatellut esimerkiksi journalismin olevan osallistamista. Mutta nyt luettuani ymmärrän kontekstin. Artikkeleihin haastatellaan henkilöitä ja mikä olisi sen parempaa osallistamista? Journalismi on suurena osana monia yhteisöjä. On ilmaislehtiä, jotka voivat tavoittaa kaikki, mutta sitten on myös maksullisia. Ne kuitenkin tuovat osanaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyydellä meinaan esimerkiksi Vantaan sanomia, jota jaetaan vantaalla ilmaisjakeluna ja siinä kirjoitetaan vantaan tapahtumista ja vantaalaiset ovat siinä pääasemassa. Kotilainen kertoo kirjassaan myös siitä, kuinka hyvää osallistamista journalismi on. Kutsutaan kansalaisia haastatteluihin, kirjoituksiin, mielipidekirjoitelmiin ja lukemiseen. Mielipidekirjoitukset ovat vapaamuotoisia ja niissä saa tuoda jokainen kansalainen omaa tunnettaan, tarvetta ja ajatustaan julki. Haastatteluihin ei pysty kysymysten osalta vaikuttamaan, mutta omilla vastauksilla kylläkin.

Chatit ja foorumit, joissa voi jokainen keskustella ilman, että tunnistetaan ovat positiivista sekä negatiivista osallisuutta. Voi olla paljon hyvää esimerkiksi fani foorumilla tai chateissa niistä jutella, mutta myös helposti ihmiset tuovat negatiivisuuttaan internetissä, kun se on helppoa haukkua anonyymisti. Kotilainen kertoo, että myös negatiivisia tai pahoja sanoja ei kaikilla foorumeilla tarkoiteta toisen mielen pahoittamisena vaan se on siihen tyyliin kuuluvaa. Eli äärettömän tärkeää on ymmärtää ja tietää kunkin foorumin tyylit ja tavat toimia. Joillekin se on ominaista puhua negatiivisesti, vaikkei tarkoittaisi toisen mielenpahoittamista. Kotilainen kertoi tästä esimerkiksi Else-MOO- yhteisöä. Kuitenkin pidän itse hyvänä osallisuus keinona chatteja ja foorumeita. Niistä varmasti löytyy erittäin helposti uusia ystäviä ja ihmisiä, jotka jakavat samat mielenkiinnonkohteet.      

Mahdollisuudet ja lieveilmiöt

Suurena mahdollisuutena mediaosaamisessa pidän eniten mediakasvattamista. Se on tärkeää ja tällä hetkellä media näkyy arjessa päivittäin. Ainakin jos vertaa minun lapsuuteeni 1990-luvulla on se todella paljon kasvanut. Minun aikanani ei olut älypuhelimia, joista olisi voinut katsella lastenohjelmia, pelata pelejä tai olla muihin ystäviin yhteyksissä. Minulla oli kirjekavereita tai jos halusin tavata ystäviä, menin ovelle ja koputin ja kysyin, voisivatko he tulla ulos leikkimään. Pitkille automatkoille varattiin värityskirjoja, prinsessa lehtiä, ehkä joku lelu jolla voisi leikkiä myös. Jos taas lastenohjelmia halusi katsoa, tuli se tehdä oikeaan aikaan, eli pikkukakkosen aikaan ja jos erehtyi jäämään pihalle leikkimään, meni päivän lastenohjelmat siinä. Toki kotonani oli VHS-laite, johon minulla oli lastenelokuvia, mutta niidenkin katsominen oli minulla rajattu vain viikonloppuihin.

Tärkeänä pidettiin myös suuttumisen tunnetta. Miten hallita omia tunteitaan on tärkeää. Kirjassa puhuttiin hyvin siitä, että juuri tietyillä foorumeilla ja fanisivuilla on yleensä henkilöt, jotka pitävät kyseisestä sivusta syystä tai toisesta. Miten lukea negatiivisia kommentteja ilman, että itse provosoituu niistä ja miten pitää huolta siitä, ettei tahallaan pahoita toisen tunteita. Sillä jokaisella sivustolla on ihmisiä, jotka kirjoittavat negatiivis-sävytteisiä kommentteja juuri kyseessä olevasta foorumista. On paljon helpompaa tuoda omia mielipiteitä ja ärtymyksiä kyseistä foorumia kohtaan nimettömänä, haukkua miten sattuu, mutta sitten tosi paikan kyseessä monet jättäisivät kärkkäät mielipiteet sanomatta ja toisivat ne julki lähinnä paljon kauniimmalla tavalla, vaikka olisivatkin ilkeästi sanottuja. Mielestäni se on todella säälittävää, että jokainen voi mennä sanomaan chattiin tai foorumiin mitä lystää ilman toisen tunteita huomioon ottaen, mutta jos olisi tilanne jossa tulisi sanoa täysin samat lauseet ja sanat toiselle ”päin näköä” tulisi ne aika varmasti eri tavalla sanottua, vaikka olisivatkin inhottavasti sanotut. Täytyy myös muistaa huomioida se fakta, että puhe saattaa olla leikillistä, vaikka kuulostaisi aggressiiviselta. Sama kirjoittaessa, saattaa olla kirjoittajalle leikkimielistä, mutta kirjoittaessa ei äänensävyjä/painotuksia huomata, jolloin kirjoitettu lause voi näyttää vain pelkästään aggressiiviselta, jolloin väärinymmärryksiä tulee.

Kotilaisen kirjassa puhutaan suuttumuksesta ja sen taidosta. Jokaisessa kulttuurissa ja yhteisössä on omat ja samaan aikaan yhteiset käsitykset suuttumuksen ilmaisuun ja sen hallintaan liittyen. Välimeren maiden tyyli on lähinnä kiistellä asioista ja siitä käytetään nimikettä Agon. Agonistilainen tyyli ei ole suuttumuksen tuomista esiin, vaan siinä kaksi tai useampi henkilö tuovat omat mieltymyksensä, aatteensa ja intressinsä esille ja keskustelevat niistä. Kiista eli Agon on hyvä tapa tuoda esille erilaiset näkemykset aiheista. Vähemmälle huomiolle jäänyt seikka mitä tässä haetaan on se, että Agonistinen tapa on oikeastaan myönteinen tapa sosiaalisesti tuoda näkemyksiä ulos. Agonistista tapaa ei käytetä niin paljon, sillä se ei ole tehokasta väitellä asiasta kauan aikaa, se on hidasta. Moderninen tapa selvittää riitoja on huomioida auktoriteetit, muodollisuus sekä etäisesti kielenkäyttö. Tapa hakea riitoihin ratkaisua modernisella tavalla on nopeampaa ja käytännöllisempää.

Kun kirjoitellaan mielipiteitä ja ajatuksia oli ne sitten positiivisesti tai negatiivisesti kirjoitettuja, voi aina tulla väärinkäsityksiä. On helppoa lukea positiivisia tekstejä kuin myös negatiivisia, mutta niiden tunnetiloihin ei pääse samalla tavalla, kun ei pysty näkemään kirjoittajan ilmeitä, eleitä tai kuulemaan äänensävyä. Fleimaukset johtuvat väärinymmärryksistä. Juuri nämä väärinkäsitykset tulevat aiemmin mainituista eleiden näkymättömyydestä ym. Sosiaalisesti huono konteksti internetissä on juuri fleimausten syytä. Kotilainen kertoo hyvin 1990-luvun internetissä olleesta etiketti ohjeesta ”netiketistä”. Siinä oli mainittu sähköpostien tullessa, että niitä suositeltaisiin käytettävän vain työelämässä ja vain asiapohjaisen kirjoituksen käytössä. Viimeiseksi mainitulla tarkoitettiin sitä, että kirjoitettu teksti olisi tulkinnanvaraista vaan pelkästään informatiivista. Syynä tälle oli se, että leikillinen kirjoittelu olisi varmasti vain väärinymmärrettävissä, jonka vuoksi sitä ei hyväksytty. Kuitenkin internetissä ja verkkokulttuurissa on alusta lähtien ollut leikkimielinen ja hyväksytty vuorovaikutuksellisuus. Sosiaalinen media siis jatkaa aina vaan kasvuaan. Ennen puhuttiin verkosta, nykyään sosiaalisesta mediasta. Tämäkin nimitys tuli vain vahingossa käyttöön ja nykyään sitä käytetään nimityksellisesti opetuksessa, arjessa ja kasvatuksessa. Nimitys ”sosiaalinen media” syntyi tosiaan täysin puoli vahingossa kuluttajalähtöistä mediaa käsittelevään seminaariin. Sosiaalisella medialla haluttiin korostaa uusia välineitä, joilla kuka tahansa, missä tahansa ja mihin tahansa (internettiin) voisi sekä julkaista, että tuottaa lähes ammattimaista audiovisuaalista aineistoa. Tämä tuli minullekin ihan yllätyksenä. En olisi uskonut, että puoli vahingossa jossain seminaarissa esille tuotu hauska sanapari tulisi nykyään vaikuttamaan näin paljon. Olin varma, että tämä nimitys olisi ihan tarkoituksella tuotettu ja mietitty. Taas huomaa, kuinka joka päivä uusia asioita oppii.

”Kohderyhmänä fanit, lapsuus ja nuoruus” kiinnostuin kirjassa tästä aiheesta eniten, se herätti tunteita, muistoja ja myös paljon erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Fanina oleminen ei katso ikää, kulttuuria tai seksuaalista suuntautumista. Tulee kuitenkin huomioida se tosiasia, että oman perheen, perintötekijöiden ja ystävien kiinnostuksen kohteet ovat jollain tasolla limittyneitä yhteen omien fanitusten ja kiinnostuksien kohteeksi. Ikä vaikuttaa musiikissa tai tv-ohjelmissa, että mitä fanittaa. Todennäköisemmin eläkeläinen kuuntelee Olavi Virtaa verrattuna 13-vuotiaaseen. Toki ei sekään ole lukkoon lyötyä, kun ei makuasioista voi kiistellä. Eri ikäisille faneille markkinoidaan eri tavoin ja etenkin nuorten tapa fanittaa on hyvin erilaista verrattuna yli 30-vuotiaisiin. Lasten kengissä fanittaminen vaihtuu nopeasti, sillä kiinnostuksen kohteet muuttuvat kasvaessa. Esimerkiksi lastenohjelmat muuttuvat ja mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, alkaa enemmän häntä kiinnostaa lauantai aamuna galaksi, kuin taas itse pikku kakkonen. Kotilainen kirjassaan kertoo, että lasten keskuudessa fanittamiseen liittyy intensiivisesti sosiaaliset suhteet. Lasten fani kohteena voi olla Disney-prinsessat, Muumit tai Puuha-Pete. Näihin tuotteisiin löytyy ns. Fanituotteita runsaasti kaupasta. Hyvin tunnettu Frozen oli ja on edelleen hitti lasten keskuudessa. Siihen liittyviä vaatteita, leluja, leikkejä, musiikkia ja astioita on pilvin pimein tarjolla. Osallistuminen ja osallistuva katsoja tulee etenkin lastenohjelmien kautta enemmän näkyviin. Lapsen on helppo katsoa elokuvaa ja innostua siihen liittyvistä leluista, kun niitä on paljon ja ystävät päiväkodissakin leikkivät samoilla leluilla tai ovat innostuneet samasta elokuvasta ja siihen liittyvistä leluista.

Mielestäni kirjassa oli hyvin käyty läpi fanisuhdetta. Se oli mielestäni mielenkiintoisin aihe kirjassa. Heti alkuun otettiin huomioon median tärkeys nykynuorten keskuudessa ja lapsuudessa. Faniyhteisöt voivat tuoda suurta turvaa lapsille ja nuorille, niistä voi löytää uusia ystäviä. Faneista tulee ensimmäiseksi mieleen, että joku "fanittaa" artistia, mutta se on muutakin, kuten aktiivista olemista itse faniyhteisössä muunakin kuin kuuntelijana tai tv-ohjelman katselijana. Fanittamisesta kerrotaan muille ja sitä tuodaan julki. Esimerkiksi fanituotteiden avulla, jakamalla kuvia idolista ja olemalla fani foorumilla kertomassa ja lukemassa toisten kokemuksia. Fanisuhteet ja fanina oleminen on osa arkea ja se tuottaa nautintoa. Kirjassaan Kotilainen kertoo omasta luennostaan, kuinka hän oli kerännyt siihen luentomateriaalia opiskelijoiltaan. Sieltä oli paljastunut tärkeäksi perheiden yhteisiä fanielokuvia, kuten Star Trek. Sitä pidin erittäin ihanana sillä se, miten se oli kirjoitettu herätti omat kokemukset myös esiin. Teini-ikäisellä ja vanhemmalla ei ole paljoa yhteistä aikaa, että vietetään sohvalla aikaa. Tai ainakin itse henkilökohtaisesti aina kun ei tarvinnut tehdä läksyjä tai lukea kokeisiin olin kavereiden kanssa ulkona. Niin se miten siihen kirjaan oli kirjoitettu, että yhdessä elokuvan katsominen ja sohvalla lämpimästi tiiviisti vieressä istuttiin nostatti tunteita. Koska samastuin täysin, en minä hengaillut äitini vieressä sohvalla, jos olin kotona. Vaan nautin nimenomaan siitä, jos katsoimme jonkun leffan yhdessä vierekkäin sohvalla ja syötiin porkkanoita ja dippailtiin niitä oma tekemiin dippeihin. 

// TOIVOTTAVASTI VIIHDYIT JA PIDIT LUKEMASTASI